Siirry suoraan sisältöön
Verovapaat nettikasinot » Uuden suomalaisen rahapelijärjestelmän suunnittelu etenee – ensimmäinen luonnos lähetetty arvioitavaksi

Uuden suomalaisen rahapelijärjestelmän suunnittelu etenee – ensimmäinen luonnos lähetetty arvioitavaksi

Suomalainen rahapelilaki

Suomalainen rahapelijärjestelmä on pysynyt samanlaisena jo noin 80 vuoden ajan. Nyt siihen ollaan kuitenkin tekemässä perustavanlaatuisia muutoksia, kun myös ulkomaisia toimijoita aiotaan ottaa markkinoille.

Tieto uuden rahapelijärjestelmän tulosta on ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Vuoden 2024 heinäkuun alussa saimme kuitenkin ensimmäistä kertaa virallista tietoa siitä, millainen järjestelmä meitä potentiaalisesti odottaa. Systeemiä kehittää parhaillaan sisäministeriö, jonka valmistamaa luonnosta käymme nyt läpi tällä sivulla.

Tämänhetkinen tilanne

Tällä hetkellä Suomessa on vielä voimassa rahapelien suhteen monopolijärjestelmä, jota ylläpitää valtion omistama Veikkaus Oy. Yksinoikeudesta huolimatta merkittävä osa rahapelaamisesta valuu kuitenkin ulkomaille kansainvälisille toimijoille. Valtion kannalta ongelmallista on, että ulkomaiset toimijat eivät toimi samojen säännösten alaisuudessa eikä ulkomaille pelatuista euroista päädy valtion kassaan euroakaan. Jotkut poliitikot ovat jopa sanoneet, että ulkomaiset firmat vievät rahat ja jättävät ongelmat Suomeen.

Sisäministeriön työryhmän nyt toimittamaa luonnosta pystyy kommentoimaan elokuun 18. päivään saakka. Sen jälkeen työryhmä vetäytyy takaisin jatkamaan työtään. Uuden lisenssijärjestelmän tulisi joka tapauksessa tulla käyttöön viimeistään vuoden 2027 alkuun mennessä, jolloin meillä pitäisi olla olemassa uusi suomalainen lisenssi ja sen ympärillä pyörivä lisenssijärjestelmä.

Osa pelityypeistä tullaan avaamaan kilpailulle

Sisäministeriön luonnoksessa kaavaillaan, että jatkossa osa ulkomaisista toimijoista pystyisi tosiaan tulemaan Suomen markkinoille tarjoamaan pelejään maamme kansalaisille. Valtion yksinoikeudeksi jäisivät tästä huolimatta muun muassa fyysiset rahapeliautomaatit sekä kaikista suurimmista kioskeista ja marketeista löytyvät raaputusarvat. Vedonlyönnin ja virtuaalisesti verkossa järjestettävien kasinopelien markkina sen sijaan avattaisiin myös ulkopuolisille toimijoille.

Jotta ulkomaiset kasinot pääsevät toimimaan Suomen markkinoille, tulee niiden hakea virallisten kanavien kautta suomalaista lisenssiä. Lisenssi myönnettäisiin toimijoille, jotka todetaan sen arvoisiksi lisenssin sääntöjen mukaisesti. Nettikasinoiden kohdalta tämä tarkoittaisi sitä, että ne pääsevät viimein toimimaan täysin laillisesti suomalaisilla markkinoilla, kunhan ne ovat valmiita maksamaan osan tuloistaan valtiolle. Nämä kasinot tulisivat toki myös kuulumaan kategoriaan verovapaat kasinot. Valtio puolestaan hyötyy siitä, että aiemmin itsenäisesti toimivat firmat saataisiin saman sateenvarjon alle, jossa niiden toimintaa pystytään sääntelemään ja rahoista osa tulee Suomeen.

Luonnoksessa myös maalaillaan, että jatkossa Suomeen tulisi käyttöön yksittäinen suuri pelaajarekisteri, johon jokaisen pelaajan tulisi liittyä. Jos pelaaja sitten ei enää haluaisi jatkossa pelata, voisi hän sulkea itsensä kertaheitolla koko järjestelmän ulkopuolelle esimerkiksi peliongelmien vuoksi.

Luonnos saanut jo kritiikkiä

Kaikki eivät ole ottaneet uuden rahapelijärjestelmän luonnosta innolla vastaan. Monet alan asiantuntijat ovat kritisoineet etenkin sitä, kuinka luonnoksessa suhtaudutaan rahapelien markkinointiin sekä kasinobonusten asemaan. Jonkinlainen pienimuotoinen mainostaminen ilmeisesti tulisi olemaan mahdollista, mutta esimerkiksi affiliaattimarkkinointi ja kasinobonukset määrättäisiin kieltoon. Verkossa toimivista nettikasinoista valtaosa tykkää mainostaa itseään nimenomaan erilaisten nettikasinoita listaavien sivustojen ja uuden pelaajan etujen kautta. Mikäli tämä mahdollisuus kielletään täysin, saattavat monet toimijat tarkoituksellisesti jättäytyä järjestelmän ulkopuolelle.

Ongelmana on sekin, että uusi järjestelmä ei pysty täysin puuttumaan tai kieltämään järjestelmän ulkopuolisten toimijoiden laillisuuteen. Maailmanlaajuisten lakien myötä Suomi ei voi kieltää täysin laillisia maan ulkopuolisia toimijoita tarjoamasta pelejään suomalaisille esimerkiksi muiden lisenssien alaisuudesta. Näinpä liian paljon keppiä ja liian vähän porkkanaa sisältävä lähestymistapa voi luoda tilanteen, jossa iso osa suomalaisten pelaamisesta jää sittenkin järjestelmän ulkopuolelle. Näin on jo käynyt pääasiallisessa verrokkimaassamme Ruotsissa, jossa valtiota on kritisoitu tismalleen samoista virheistä.

Ruotsissa rahapelien lisenssijärjestelmään siirryttiin jo viisi vuotta sitten. Siellä kanavointiaste on jäänyt verrattain pieneksi, sillä monet pelaajat pelaavat edelleen Maltan ja Viron lisenssillä toimivilla kasinoilla. Näinpä monet rahapeliasiantuntijat ovatkin olleet pettyneitä siihen, miten suomalaiset päättäjät eivät tunnu viisastuneen naapurimaan eräänlaisesta pilottiohjelmasta.

Lopuksi

Valtion tavoitteena on lähettää viimeinen luonnos uudesta järjestelmästä eduskunnalle vuoden 2025 keväällä. Lisenssihakemuksia puolestaan tultaisiin ottamaan vastaan vuoden 2026 alusta. Varsinainen lisensoitujen nettikasinoiden toiminta alkaisi jälleen vuotta myöhemmin, vuoden 2027 alussa, jolloin Veikkaus Oyn monopoli virallisesti päättyisi.

Nähtäväksi jää, pysyykö rahapelijärjestelmän uudistaminen aikataulussa. Aiemmin järjestelmää uumoiltiin käyttöön jo noin vuotta aikaisemmin, mutta kuten tavallista, byrokratian raskaat rattaat pyörivät varsin hitaasti.

On mahdollista, että järjestelmään tullaan vielä ehdottomaan joitain muutoksia ensimmäisen luonnoksen perusteella. Toistaiseksi silti näyttää siltä, että ainakaan kasinobonuksia ei jatkossakaan olisi tarjolla virallisessa kotimaisessa rahapelijärjestelmässä.